Funktionalismissa tarkoitus sanelee muodon

Funktionalismi on käytännöllisyyttä korostava muotoilun ja arkkitehtuurin tyylisuuntaus, joka kehiteltiin maailmansotien välissä 1920- ja 1930-luvuilla. Sana funktionalismi on saanut juurensa latinan kielen sanasta functio, joka tarkoittaa toimintaa tai tehtävää. Funktionalismia kutsutaan yleisesti myös nimillä “funkis” tai “funkkis”. Käytännöllisen tyylisuunnan idea kiteytyi ensi kerran yhteen lauseeseen jo vuonna 1896, kun yhdysvaltalainen arkkitehti Louis Sullivan totesi, että “tarkoitus sanelee muodon”.

Aikakauden kukoistus

Funktionalismi kehitettiin vastaukseksi 1800-luvun lopun kertaustyyleille, joita esiintyi uusklassismin jälkeen. Kertaustyylisissä rakennuksissa noudateltiin varhaisempia koristeellisia tyylimuotoja ja niitä kutsuttiin muun muassa nimityksillä uusrokokoo, uusbarokki ja uusgotiikka. Ylellisyyden ja koristeellisuuden tilalle haluttiin luoda moderni tyyli, joka palvelisi ennen kaikkea rakennuksen tarkoitusta. Vastauksena oli tyylipuhdasta linjaa noudatteleva funktionalismi, jonka kukoistus alkoi 1920-luvun alkupuolella ja jatkui aina 1930-luvun loppuun saakka.

Tyylisuunnan synty ja uranuurtajat

Funktionalismin syntyyn vaikutti osaltaan ensimmäinen maailmansota. Sodan jälkeen uusia asuintaloja ja jopa kaupunginosia tuli rakentaa mahdollisimman edullisesti, ja rakennustyyli, jossa kaikki ylimääräinen koristelu karsittiin pois, oli vastaus ongelmaan. Tyylisuunnan merkittävimpiä edustajia Euroopassa olivat muun muassa Bauhausin taide-, taideteollisuus- sekä arkkitehtuurikoulun johtajat Walter Gropius ja Ludwig Mies van der Rohe sekä Hollannista lähtöisin oleva, vuonna 1917 perustettu taideryhmä De stijl.

Sveitsiläinen arkkitehti, kaupunkisuunnittelija ja muotoilija Le Corbusier oli niin ikään yksi funktionalismin uranuurtajista Euroopassa. Hän ihaili konekulttuuria sekä tekniikkaa ja halusi tuoda koneajattelua myös arkkitehtuuriin ja asumiseen. Le Corbusier kutsui asuintaloa “koneeksi, jossa eletään”, mikä sopii hyvin funktionalismin käytännönläheiseen ajatteluun. Suomessa tyylisuunnan edelläkävijöitä olivat 1920-luvulla useat tuolloisen nuoren sukupolven arkkitehdit, kuten muun muassa Alvar Aalto, Hilding Ekelund, Erik Bryggman sekä P. E. Blomstedt.

Funktionalismin ominaispiirteet

Funktionalismi yksinkertaisti muotoilua ja mahdollisti täten sekä huonekalujen että rakennusten osien sovittamisen massatuotantoon. Monen Euroopan kaupungin slummiutuneet korttelit vaihtuivatkin valoisampiin, samansuuntaisesti sijoitettuihin lamelikerrostaloihin. Eurooppalaiselle funktionalismille oli hyvin tyypillistä, että rakennukseen sijoitettiin pilarirunkoja sekä tasakatto, joihin käytettiin materiaalina teräsbetonia. Tyylille oli ominaista myös kantavien pilareiden asettaminen rakennuksen sisäosiin, jolloin koko julkisivu voitiin esimerkiksi vuorata funktionalismille ominaisilla nauhaikkunoilla koko pituudeltaan.

Funktionalistiset rakennukset poikkesivat paljon siitä, mihin 1900-luvun alkupuolella oli yleisesti totuttu, sillä tyylisuunnan avulla turhat rakennusten koristelut haluttiin häivyttää. Yksityiskohtaisten muotoilujen ja koristeellisuuden sijaan rakennusten lasi- ja rappauspinnat olivat suuria, tasaisia ja aineettoman oloisia, ja muodoiltaan funktionalistiset rakennukset olivat vaakasuuntaan painottuneita ja laatikkomaisia. Ominaista rakennuksille oli myös muun muassa kattoterassit, vapaa pohjakaava sekä kaiken kaikkiaan yksinkertaisuus ja käytännöllisyys.

Funktionalismi muutti kaavoitustapaa

Funktionalismin kulta-aikoina sekä Suomessa että muualla Euroopassa kaupunkien kaavoituksessa keskityttiin funktionaalisiin eli toiminnallisiin vyöhykkeisiin. Muun muassa asuminen, virkistys, työ sekä liikenne pyrittiin tällöin sijoittamaan omille alueilleen. Suomessa funkkistyylisiä lähiöitä on vähän, mutta yksi laajimmista ja yhtenäisimmistä funktionalismin kaavoitusperiaatteiden mukaisesti toteutetuista kaupunginosista on Tampereen Kaleva. Ruotsissa ja Tanskassa asuinalueita suunniteltiin funkkistyylisiksi runsaammin kuin Suomessa, ja tyylisuunnan suosio jatkui niissä aina 1960-luvulle saakka.

Le Corbusier kehitti 1920- ja 1930-luvuilla erilaisia kaupunkisuunnitelmia, joissa keskeisellä sijalla olivat suurille ruohokentille asetetut kuusikymmenkerroksiset pilvenpiirtäjät. Liikenneväylät olivat suunnitelmissa leveitä ja kytkeytyivät toisiinsa massiivisissa eritasoliittymissä. Le Corbusierin suunnitelmat saivat kuitenkin kritiikkiä osakseen, sillä niiden pelättiin noudattavan mekanistista ihmiskäsitystä, jossa jätetään huomioimatta ihmisyhteisöjen toiminta ja ihmisen tarpeet. Käytännöllisyyttä peräänkuuluttavien kaavoitusten katsottiin niin ikään tuottavan turvattomuutta, taloudellista tehottomuutta sekä epäviihtyisyyttä.

Funkkis Suomessa

Funktionalismin katsotaan tehneen läpimurron Suomessa ja Ruotsissa vuonna 1928. Ilmiötä kutsuttiin aluksi rationalismiksi tai uusasiallisuudeksi, mutta puhekieleen se omaksuttiin nopeasti funkkiksena. Kiinnostus järkevään tilankäyttöön alkoi lisääntyä huomattavasti vuonna 1930 pidetyn Tukholman näyttelyn jälkeen. Myös samana vuonna Helsingissä pidetty pienasuntonäyttely lisäsi innostusta uuteen tyylisuuntaukseen. Sen aikaiset nuoret suunnittelijat, kuten Alvar Aalto ja Erik Bryggman, saivat näyttelyistä uralleen suuria vaikutteita.

Funktionalismin aate levisi Suomessa nopeasti osuusliikkeiden ansiosta. Esimerkiksi keskusosuusliike SOK rakensi maailmansotien välisenä aikana lukuisia arkkitehti Erkki Huttusen suunnittelemia funktionaalisia rakennuksia ympäri maata. Elettiin uuden ajan alkua, jossa yksinkertaisuus, tarkoituksellisuus sekä käytännöllisyys olivat avainsanoja. Koneet ja tekniikka kehittyivät hurjaa vauhtia ja olivat yleisen ihailun kohteena. Syntyi ajatus “uudesta ihmisestä”, joka moderniin tyyliin harrastaa esimerkiksi autoilua, elokuvia ja liikuntaa.

Suomen ensimmäisiä funktionaalisia rakennuksia

Suomen ensimmäinen täysin funktionaalinen rakennus on vuonna 1930 valmistunut Turun Sanomien toimitalo, jonka on suunnitellut Alvar Aalto. Suunnitelmat talon rakentamiseksi aloitettiin vuonna 1928. Aalto oli 29-vuotias, eikä ollut tiettävästi koskaan aiemmin nähnyt funktionaalista rakennusta todellisuudessa. Aalto kävikin Ruotsissa ja Norjassa yhdessä Turun Sanomien toimitusjohtaja Arvo Ketosen kanssa tutustumassa paikallisiin lehtitaloihin saadakseen vaikutteita ja inspiraatiota Turun Sanomien rakennuksen suunnitteluun.

Turun Sanomien toimitaloon ei suunniteltu väliseiniä, vaan sen sijaan Aalto asetti kantaviksi rakenteiksi tukipilarijärjestelmän, joka mahdollisti väliseinien siirtelyn tarpeen mukaan. Painosalin katon korottamisen vuoksi tänä päivänä alkuperäisistä pylväistä on jäljellä vain yksi. Rakennuksessa on kuusi maanpäällistä kerrosta ja kaksi kellarikerrosta. Aalto noudatti suunnittelussaan Le Corbusierin viittä perusperiaatetta, joihin kuuluu pilarijärjestelmän lisäksi muun muassa kattoterassi sekä vaakasuorat yhtenäiset nauhaikkunat.